Perässä tullaan sanoi Edelläkävijä

Edelläkävijyys on rohkea valinta ja se vaatii asennetta, etenkin silloin, kun se nostetaan tietoisesti kilpailutekijäksi tai muualle strategiseen viitekehykseen – vaikkapa arvopohjaan. Rohkea linjaus kuitenkin monesti kannattaa, sillä edelläkävijyys pakottaa uskaliaampaan ideointiin, tuoreiden innovaatioiden testaamiseen, joskus onnistumisiin mutta myös takapakkeihin.

 

Edelläkävijät verkostoituivat

Vuonna 2012 perustimme uudenlaisen vapaamuotoisen verkoston Partner Edelläkävijät, jonka jäseniä yhdistää edelläkävijyys.

Verkoston missiona on edistää ja levittää edelläkävijyyttä avoimesti Suomessa. Olemme yhdessä huomanneet, että parhaiten meillä synkkaa niiden kanssa, joita ajaa eteenpäin tahto kehittyä. Toisilta oppiminen on myös yksi verkoston anneista.

 

Partnereissa toimii ihmisiä jotka konseptoivat, testaavat ja vievät uusia asioita omaan liiketoimintaansa. Näistä voi oppia. Ehkä ei tarvitse tehdä samoja virheitä itse uudelleen. Etenkin kun verkostossa on korkea luottamussuhde ja asioista voidaan puhua ns niiden oikeilla nimillä”

Teemu Koho, toimitusjohtaja, Kids Factory Oy

 

 

Uskomme, että edelläkävijyys ei ole sattumaa, vaan sitä voi rakentaa yhdessä nopeammin ja tehokkaammin kuin yksin. Mukana on yli 20  yritystä tai muuta toimijaa, jotka tavalla tai toisella ovat osoittaneet edelläkävijyytta omassa toiminnassaan.

Edelläkävijät tapaavat kaksi kertaa vuodessa pari päivää kerrallaan. Tapaamista isännöi aina vuorollaan joku verkoston jäsenistä, joka saa myös innovatiivisen joukon käyttöönsä vaikkapa oman konsepti-idean tai muun edelläkävijyyteen liittyvän teeman ideointiin.

Tapaamiset ja niiden innovaatio-ja verkostoitumissessiot ovat Edelläkävijöiden tärkein työkalu uusien innovaatioiden ja kumppanuuksien synnyttämiseen.

 

Hienoa on avoin ja positiivinen  yhdessäolo, joka jatkuu tsemppaamisena ja yhteydenpitona myös tapaamisten välillä.

Partner- verkosto on todella mielenkiintoinen yhdistelmä eri alojen ihmisiä, joista kumpuaa innovatiivista intoa, toisinaan lähes luovaan hulluuteen saakka. Verkosto sopii minkä tahansa alan toimijoille; ratkaisevaa on omata avoin halu jakaa omaa osaamistaan ja ottaa vastaan uutta.

Verkosto on nimenomaan ihmisten kohtaamisen verkosto, jonka toiminnan tuloksena myös liiketoimintaa on mahdollista kehittää.

Anu Nylund, Perho Liiketalousopisto, Kehittämispäällikkö / Matkailu

 

Matkija on vain hiukan myöhästynyt edelläkävijä

Tietenkään kaikki eivät ole edelläkävijöitä, eikä tarvitsekaan. Yritys voi tehdä kukoistavaa bisnestä sillä, että on eturintamassa – mutta vain riittävästi.

Aiheesta totesi osuvasti taannoin yksi Partner Edelläkävijät- verkostomme jäsenistä, Hullu Poro Oy:n toimitusjohtaja ja yrittäjäneuvos Päivikki Palosaari:

 

”Edelläkävijä on se, joka ensimmäisenä haistaa uudet tuulet ja vaihtaa suuntaa. Matkija on vain hiukan myöhästynyt edelläkävijä.”

 

Voiko edelläkävijäksi oppia?

Jos haluat olla edelläkävijä, keneltä voit oppia? Suomessa voidaan nichemarkkinoilla olla ”pro” ja hakea edelläkävijän eväät maailmalta. Tämä ei vaadi edes suuria resursseja, ainoastaan aitoa innostusta ja palavaa halua omaksua uutta.

Matkustaminen paikan päälle on toki avartavaa, mutta riippuen toiminnan luonteesta benchmarkingia voi tehdä koneenkin ääressä: bisnesblogeista saa hyviä neuvoja ja ohjeita suoraan asiantuntijoilta. Ja mikä parasta, ne ovat ilmaisia!

 

Kirjoita hakukenttään esimerkiksi sana ”blog” tai ”blogi” (kielestä riippuen) valitsemasi hakusanan eteen ja saat melko hyvän kattauksen siitä, mitä maailmalla sinun haasteestasi kirjoitetaan.

 

 

Haaste – ole pro!

Jos strategisissa valinnoissanne on elementtejä edelläkävijyydestä tai haluat edistää oman yrityksesi tai organisaatiosi edelläkävijyyttä, kurkkaa enemmän Partner ohjelmasta ja jaa blogiani omissa verkostoissasi!

Tai ehkä tiedät verkostostasi jonkun, joka on todella Pro? Kun tunnistat pioneerin, tai sinulla on ideoita tulevien blogien edelläkävijyys-teemoiksi, ota yhteyttä anne@aklukkarila.com

PS: jos edelläkävijyys, innovaatiot ja johtaminen kiinnostavat,  tilaa Tärppejä & Työkaluja – kuukausikirje, jossa autan sinua parantamaan yrityksesi kilpailuetua vaihtuvin työkaluin ja vinkein.  Samalla saat kaikille Edelläkävijöille hyödyllisen maksuttoman KilpailuEtu Testerin!

Testeristä sanottua:

”Todella silmiä avaava kysymyspatteri. Uudelle yritykselle myös hyvä muistilista siitä, mitä asioita on muistettava huomioida toiminnan suunnittelussa, prosessien hiomisessa ja viestinnässä.”

Tiina Lähteenoja-Niemelä, johtaja, Perho Liiketalousopisto

 

”KilpailuEtu testerissä on juuri oikeat kysymykset yrityksen toiminnan ja osaamisen tarkistamiseen, ja se auttaa minua eteenpäin.”

Annukka Paksuniemi, henkilöstöjohtaja, Hullu Poro Oy

Tilaa maksuton testeri tästä hyödyksesi!

 

Joko muuten luit artikkelini

Apua Mihin Nämä Edelläkävijät Ovat Menossa?!

 

Parhain terveisin
Anne
yritysvalmentaja, tietokirjalija
Partner Edelläkävijät verkoston vetäjä

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *